Vajaat
kaksi viikkoa sitten, tiistaina 22.9.2015 kokoonnuimme Häggmanin kahvilassa
yhdessä Keskisuomalaisen toimittaja Jemo Kettusen kanssa. Tapaaminen poiki
lehtijutun, jonka julkaisi Keskisuomalainen 30.9.2015. Oheisena on kuvateksti ja
sen alla kuva tilaisuudesta.
Harmittelimme
sitä, että koko tämän joukkueen alun perin kokoon kutsunut emeritusoboistimme
Tauno Hämäläinen ei päässyt tilaisuuteen. Taunon panos on ollut erittäin
merkittävä koko ajan, eikä ilman hänen aktiivisuuttaan tätä Jyväskylän
musiikkikulttuurille tärkeää kokoontumista olisi ollenkaan olemassa.
Kaikkein
eniten harmitti, että hänen nimensä jäi pois myös itse Keskisuomalaisen jutusta.
Olisi ollut hyvä, jos joku meistä läsnä olleista olisi saanut lukea
kirjoituksen ennen julkaisua, niin virhettä ei olisi syntynyt. Toimittaja kyllä
lupasi näyttää, mutta tiettävästi kukaan sitä ei saanut lukea etukäteen.
Musiikin
emeritukset kokoontuvat säännöllisesti Häggmanin kahvilassa. Torsten Lindfors
(vas.), Matti Miettinen, Lasse Allonen, Ossi Ahvenainen, Antti Kähönen, Pekka
Kostiainen, Mikko Oinonen ja Kai Nieminen keskustelevat kaupungin
musiikkielämästä ennen ja nyt.
Foto:
TIINA Mutila
Musiikkikaupunki: Jyväskylä Sinfonian tasokkuus saa
konkareilta kiitosta. Puuttuva konserttisali on loputon harmittelun aihe.
Tässä artikkeli kokonaisuudessaan
Häggmanin kahvila on tyhjä lukuun
ottamatta yhden valtaisan pöydän ympärille kokoontunutta äijäseuruetta. Noin
kymmenpäinen joukkio Jyväskylä Sinfonian täysinpalvelleita musikantteja
kokoontuu täällä joka toinen tiistai aamukahvin merkeissä.
Mistään jarrupapoista ei ole kyse,
vaan älypuhelimista haetaan vilkkaan faktat väittämien tueksi ja tapaamisista
pidetään ajanmukaisesti blogia. Toimittaja lyöttäytyi seuraan hankkimaan
perspektiiviä kaupungin musiikkielämää puoli vuosisataa seuranneilta
herrasmiehiltä.
Tasavertaisena istuvan seurueen
kruunaamaton puheenjohtaja on virkaiältään vanhin, emerituspuhaltaja Torsten
Lindfors. Trumpettia ja käyrätorvea soittanut Lindfors liittyi silloisen
Jyväskylän orkesteriyhdistyksen kokoonpanoon 1963, ja hänen torvensa sointi on
tuttu jokaiselle jyväskyläläiselle Harjun iltasoiton myötä.
– Se on pitänyt käydä puhaltamassa
talteen monta kertaa, kun vanha nauha kului puhki, tuhahtaa Lindfors.
Ensi suvena nelikymmenvuotispäiviään
viettävä iltasoitto kirvoittaa keskustelun Jyväskylän musiikkitalohankkeeseen.
Aasinsiltana toimii Athenis Finlandiae -tapahtuman aikaan iltasoiton sävelmästä
kuultu latinankielinen kuorosovitus.
–
Athenis Finlandiae muka! Spartacus Finlandiae minä sanon. Tämä on Sparta, täydentävät toisiaan
Lindfors ja kitaristi-säveltäjä Kai Nieminen.
Kuoronjohtaja ja toinen porukan
säveltäjistä Pekka Kostiainen naurahtaa, ja arvelee heti perään Ateenan olevan
tätä nykyä paremmin Kreikan Jyväskylä.
 |
| Kai Nieminen ja Matti Miettinen |
Kunnollinen konserttisali
paikkakunnalle on ollut kaikkien seurueen miesten haaveissa jo pitkään.
Resursseja on jouduttu etsimään kissain ja tukiyhdistysten kera. Seuraavaan
puoleen tuntiin ei juuri jaeta puheenvuoroja, kun miehet kertaavat toistensa
perään tarinoita niistä kerroista, kun Jyväskylä oli jo aika lähellä saada
kunnollisen musiikkisalin.
– Konserttitalohanke on ollut
framilla jo 40-luvulta asti. Mutta kyllähän minä sanon, että me puskemme kaikki
horsmaa ennen kuin tänne kohoaa oikea konserttisali, toteaa Lindfors
liioitellun pessimistisesti.
Paitsi soittajina ja säveltäjinä, on
suurin osa seurueesta vaikuttanut Jyväskylän musiikkielämään myös musiikin
opetuksen kautta. Ennen aikaan orkesterimuusikoilla oli tietty
opetusvelvollisuus, ja onpa Lindfors kerennyt toimia myös Jyväskylän
musiikkikoulun rehtorina. Keskustelu koulutuksen nykytilasta saa seurueen
synkäksi.
– Etenkin klassisen musiikin
puolella on resursseja leikattu niin että hirvittää, voivottelee basisti Mikko
Oinonen.
Miehet ovat nähneet Jyväskylän
musiikkielämän suhdanteiden nousevan ja laskevan. Vaikka ajat ovat kovat niin
konserttitaloille kuin musiikin koulutuksellekin, saa Jyväskylä Sinfonian
taiteellinen nykytila miehiltä kiitosta.
– Patrick Gallois'n ansiotahan tämä
orkesterin nykyinen kunto pitkälti on. Gallois teki valtavan työn orkesterin
modernisoinnissa ja levytyksissä sekä haastamalla orkesterin soittajia
solisteiksi, kiittelee Nieminen.
Toiseksi orkesterin taiteellista
tasoa merkittävästi nostaneeksi kapellimestariksi seurue nostaa englantilaisen
William Boughtonin, jonka johdossa Sinfonia oli 1987–1991. Erityinen paikka on
myös orkesterin perustajalla, säveltäjä-kapellimestari Ahti Karjalaisella,
josta miehillä riittäisi juttua vaikka kirjaksi saakka.
– Ja nyt on onneksi Ville
(Matvejeff, pääkapellimestari). Hänhän toki vasta niittää Gallois'n hedelmiä,
mutta on jo maailmalla kiinnostusta herättänyt taiteilija jonka kerkesimme
onneksemme kiinnittää tänne meille, huokaisee orkesterin pitkäaikainen
intendentti Lasse Allonen.
Huojennusta herraseurue tuntee myös
siitä, että nuori polvi on löytänyt klassisen musiikin pariin paremmin kuin
menneinä vuosikymmeninä pelättiin. Konsertit ovatkin olleet usein
loppuunmyytyjä. Kysymykseen Jyväskylän musiikkielämään tulevaisuudesta saadaan
kuitenkin kujeileva vastaus.
– Sibeliusta mukaillakseni, en minä
ole mikään ennustajaeukko, minä olen säveltäjä! virnistää Pekka Kostiainen.
Kaikkia seurueessa naurattaa. Tämä
aihe ei saa Jyväskylän musiikkipiirien harmaita tarkkailijoita haudanvakavaksi,
mikä lienee syytä tulkita hyväksi enteeksi.
JEMO
KETTUNEN
Keskustelu
oli erittäin vilkasta, ja siihen sisältyi todella paljon huumoria.
Keskusteltiin myös vakavasti viime konsertista, osittain hiukan kriittisestikin.
Myös muista musiikkiin liittyvistä asioista juttua riitti, esimerkiksi Lahti
Sinfonian viimeisimmän konsertin kävijät toivat terveiset Päijänteen
eteläpäästä; ihasteltiin naapurikaupungin jousiston suurta kokoa Jyväskylä
Sinfonian vastaavaan verrattuna. Kun kontrabassoja Lahdessa on kahdeksan, ja
muu jousisto kooltaan oikea suhteessa kontrabassojen määrään, on ihme, että oma
orkesterimme pärjää vertailussa vielä salitilanteenkin huomioon ottamisen
jälkeen aika hyvin. Loppuunmyydyt katsomot meillä kertovat omaa kieltään!
